”Miksi tämä käy muilta niin helposti?” ”Miksi minä en ikinä onnistu?” ”Kyllä minun pitäisi jo osata paremmin.” Tunnistatko näitä lauseita? Tällaisia ajatuksia mieli välillä syöttää meille. Ajatukset kertovat siitä, miten meidän osaamisemme ei riitä, meidän taitomme eivät riitä, meidän tekemisemme ei riitä – me emme riitä. Mieli voi pyörittää CD-levyä vajavaisuudestamme ja riittämättömyydestämme vuodesta toiseen, jos emme jossain vaiheessa paina ”STOP”.
Kun elämme elämäämme ja katsomme muita ihmisiä ulkoa käsin, voi näyttää siltä, että kaikki käy heiltä helposti ja vaivattomasti. Lisäksi näyttää siltä, että he suoriutuvat vielä meitä paremmin ja taitavammin ja ovat varmasti meitä lahjakkaampiakin. Emme kuitenkaan näe toisen ihmisen mielen sisälle. Mitä hän ajattelee? Monesti tuo toinen ihminen ajattelee kuten mekin; ”Miten tuo toinen onnistui tässäkin minua paremmin? Miksi tämän pitää olla minulle niin vaikeaa?”. Vertaileva mielen sisäinen puhe, jota mielemme välillä tuottaa, harvoin johtaa levolliseen oloon.
Terapeutin vastaanotolle tullessa moni on jo kulkenut häpeän läpi. Asiakas on voinut kokea häpeää siitä, ettei enää pärjääkään elämäntilanteessaan. Voimat, kyvyt tai taidot eivät enää riitä ja se voi tuntua häpeälliseltä. ”Miten minä en tätä omaa elämääni osaa elää?”. Monesti asiakkaat ovat varsin pitkään yrittäneet sinnitellä. He ovat kokeilleet monenlaisia tapoja ratkaista ja helpottaa tilannettaan. Monet niistä ovat myös hetkellisesti auttaneet. Avun pyytäminen koetaan heikkoutena ja luovuttamisena. ”Tähänkään en pystynyt yksin. Olen aivan kelvoton.” Tuossa hetkessä mieleni tekisi hypätä ylös nojatuolilta ja huudahtaa ”Miten niin?! Kuulitko, mitä kaikkea olet jo yrittänyt? Käsitätkö, että avun hakeminen on jälleen yksi teko, jolla SINÄ aktiivisesti yrität ratkaista hankalaa tilannettasi?”
Kun terapiatapaamiset jatkuvat, kuulen usein kertomuksia siitä, miten on pitänyt pärjätä yksin pienestä asti. Itsenäisestä pärjäämisestä on kasvanut aihe ylpeyteen. Samaan aikaan ylpeyden vierelle kasvaa kuitenkin synkempiä varjoja, joiden nimet ovat Pelko ja Häpeä. Pelko siitä, että miten minun käy, jos en pärjääkään joskus enää yksin. Häpeä siitä, että olenko silloin muiden silmissä luuseri ja epäonnistuja. Pelko ja Häpeä puhuvat vaativuuden kielellä. Niitä vastaan voi yrittää suojautua pitämällä omaa rimaansa korkealla. Mitä enemmän osaa, mitä paremmin hoitaa työnsä, mitä lujemmin tukeutuu vain itseensä, sitä vähemmän tarvitsee kohdata omaa tarvitsevuuttaan ja riippuvuuttaan muista.
Kirjoittanut Maarit Grönroos
