Äskettäin julkaistu tutkimus (Ruuska, Tuisku, Holttinen & Kaltiala, 2026) pyrkii osoittamaan, ettei lääketieteellinen sukupuolenkorjaus-interventio (kuten hormonihoidot) paranna sukupuoli-identiteetin arvioon ja korjaushoitoihin hakeutuvien nuorten mielenterveyttä. Päinvastoin, tutkimusartikkelissa väitetään, että psykiatrisen hoidon tarve voi säilyä tai jopa voimistua lääketieteellisen sukupuolenkorjaushoidon myötä.
Tutkimusasetelman tarkastelu kuitenkin paljastaa useita vakavia virheitä, joiden jälkeen jää ihmettelemään, miksei tutkimusasetelmaa rakennettu paremmin, kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Alla käsitellään lyhyesti tutkimusasetelman keskeisiä ongelmia, pohjautuen itse tutkimusartikkelin tarkasteluun sekä mm. Erin Reedin (2026) kirjoitukseen aiheesta.
1. Ajoitusvirheistä (”immortal time bias”)
Tutkimus käyttää ns. nollapisteenä nuoren ensikäyntiä klinikalla, mutta tämä ei ole päivä, jolloin itse sukupuolenkorjaushoidot alkavat. Ensikäynnistä lasketaan 2 vuotta eteenpäin, minkä jälkeiset psykiatriset hoitokontaktit lasketaan tutkimuksessa psykiatriseksi hoitokontaktiksi. Tutkimuksessa väitetään mitattavan hoidon jälkeistä aikaa. Tosiasiassa ensimmäisestä kontaktista poliklinikalle alkaa ensin odotus siitä, että pääsisi sukupuoli-identiteetin arvioprosessiin ja vasta tämän jälkeen voi mahdollistua mm. hormonihoito. Erityisesti nuorten sukupuoli-identiteetin arvioprosessi on kuitenkin Suomessa pitkä, eli se voi kestää vuosia ja kesto vaihtelee yksilöllisesti. Tutkimuksessa psykiatristen käyntien laskeminen aloitetaan 2v kuluttua ensikontaktista, mutta tuolloin monen nuoren prosessi voi olla vielä kesken, joten kyse ei ole tutkimuksen väittämästä hoidon jälkeisestä ajasta. On selvä virhe laskea automaattisesti prosessin aikainen odottelu ja arvioprosessiin liittyvä stressi itse hormonihoidon seurauksiksi. Tätä kutsutaan kuolemattomuusharhaksi (immortal time bias), jossa potilas luokitellaan ”hoidetuksi” aikana, jolloin hän ei todellisuudessa vielä saanut hoitoa. Tutkimusryhmällä oli kuitenkin käytössään tieto siitä, ketkä olivat saaneet hormonihoitoa ja ketkä eivät. Mitä oletettavimmin näissä tiedoissa olisi ollut saatavilla myös tieto hormonihoidon tarkemmasta aloitusajankohdasta. Miksi siis ns. nollapisteenä käytetään ensikontaktia poliklinikalle eikä hormonihoidon varsinaista aloitusajankohtaa?
2. Seurantaharha (”surveillance bias”)
Tutkimuksen kriittisimpiä puutteita on, että se mittaa binäärisesti (kyllä/ei) onko potilaalla ollut yksikin psykiatrinen hoitokontakti vai ei. On huomattava, että psykiatrinen hoitokontakti ei tarjoa suoraa tietoa siitä, miten kyseisen yksilön mielenterveys voi – ja tämä selvä puute mainitaan myös itse tutkimusartikkelissa.
Suomen järjestelmässä trans- ja muunsukupuolisia nuoria seurataan tiiviisti; hormonihoitoa saavilla nuorilla on tapaamisia/hoitokontakteja 3-6kk välein nuorisopsykiatrian yksiköissä. Jokainen tällainen rutiinikäynti tai vaikka yksittäinen arvio – jossa voidaan jopa todeta ettei ole syytä jatkokäynteihin – kirjautui tutkimuksessa erikoissairaanhoidon psykiatrisena käyntinä. Tutkimuksessa siis kysytään, onko transnuorella enemmän psykiatrista oireilua kuin kontrolliryhmän nuorella, mutta samaan aikaan tutkimus ei huomioi, että:
– psykiatrinen käynti/kontakti ei tässä yhteydessä tarkoita automaattisesti psykiatrista oireilua
– itse sukupuoli-identiteetin arvioprosessin rakenne Suomessa synnyttää psykiatrisia käyntejä
Tutkimus on siis toteutettu järjestelmässä, jossa rakenteellisesti transnuori tai muunsukupuolinen nuori on psykiatrian potilas. Tällöin se, että potilaalla on psykiatrian kontakteja, ei ole osoitus sukupuolta korjaavan hoidon epäonnistumisesta vaan yksinkertaisesti osoitus siitä, että transnuori on potilaana siinä systeemissä, jossa sukupuoli-identiteetin arvio ja korjaushoito on rakenteellisesti osa psykiatriaa. Potilas siis toimii niissä rakenteissa, joissa hänen on Suomessa mahdollista toimia; psykiatrian piirissä.
3. Klinikan omien toimintatapojen, hoitojärjestelmän rakenteiden ja vähemmistöstressin vaikutus?
Nuorten sukupuoli-identiteetin tutkimusprosesseista Suomessa on paljon kriittistä kommenttia mm. Kehrääjä-lehdessä. Näiden kokemusten pohjalta on perusteltua kysyä, voiko itse arvioprosessin toteutustapa tuottaa potilaille merkittävää stressiä ja mielenterveyden oireilua. Lisäksi on muistettava vähemmistöstressin vaikutus, joka voi näkyä mielenterveyden oireiluna, jolloin on loogista hakea tukea esim. opiskeluterveydenhuollosta tai nuorisopsykiatrian poliklinikalta. Kliinisen kokemuksemme mukaan on myös tavallista, että sukupuoltaan pohtivaa nuorta ei aina osata tukea opiskelu- ja perusterveydenhuollossa, vaan nuori ohjataan eteenpäin nuorisopsykiatrian pariin, vaikka vakavaa mielenterveyden oireilua ei olisikaan.
Tulisiko tutkimus ottaa vakavasti?
Tutkimus on julkaistu Acta Paediatrica -lehdessä, jonka voi ajatella kuuluvan vähäisemmän tieteellisen painoarvon julkaisuihin (impact factor n. 2.1) verrattuna kärkikastin vastaaviin julkaisuihin, kuten JAMA Pediatrics (Impact per Publication 15.04) ja Pediatrics (IPP 5.91). Tutkimuksen menetelmällisessä toteutuksessa olisi ollut parannettavaa ja siihen olisi ollut myös mahdollisuus, mutta tutkijat ovat valinneet toisin. Tutkimukseen on syytä suhtautua kriittisesti ja ehkäpä näin ovat tehneet arvostetummat julkaisut.
Kirjoittajien taustoja voi tarkastella monesta näkökulmasta, josta tässä yhtenä tarjottakoon Transgender Map -sivusto, jossa on mahdollista hakea informaatiota henkilöiden nimillä.
Mistä tutkimus kertoo?
Nähdäksemme tutkimus osoittaa, miten suomalaisessa terveydenhoitojärjestelmässä erityisesti sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten arvio- ja hoitopolku on raskaasti medikalisoitu ja psykiatrisoitu prosessi. Se vaatii valmiutta asettua potilaaksi, ja edelleen näiltä potilailta jatkuvaa kontaktia tai valmiutta yhteistyöhön psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Rautalankaversiona tutkimustuloksen voisi esittää muodossa: “Tutkimme nuoria, jotka on velvoitettu käymään psykiatrilla, ja tutkimus osoitti, että he käyvät psykiatrilla.”
Kirjoittajat: Maarit Grönroos, Laura Blomqvist ja Outi Olakivi
Lähteet:
Erin Reed. 2026. “Fact Check: New Finnish ”Study” Does Not Prove ”Trans Youth Care Leads To Worse Outcomes” “ https://www.erininthemorning.com/p/fact-check-new-finnish-study-does
S.-M.Ruuska, K.Tuisku, T.Holttinen, and R.Kaltiala, “Psychiatric Morbidity Among Adolescents and Young Adults Who Contacted Specialised Gender Identity Services in Finland in 1996–2019: A RegisterStudy,” Acta Paediatrica (2026): 1–9, https://doi.org/10.1111/apa.70533.
Lisäys ja tarkennus (8.5.2026) blogin kohtaan 1. Ajoitusvirheistä
Tutkimuksessa hormonihoitoja saaneiden osalta seuranta alkoi vuosi hormonien hankkimisesta. Tämä ei kuitenkaan kerro sitä, onko yksilöllä vielä minkä verran ja missä aikataulussa toiveissa tai odotettavissa muita sukupuolenkorjaushoitoja, kuten kirurgiset operaatiot. Mielestämme todellinen hoitojen jälkeinen aika koskisi aikaa, jolloin kaikki toivotut sukupuolenkorjaushoidot on jo läpikäyty ja niistä toivuttu.
