Tässä tekstissä käsittelen erään artikkelin (*) ajatuksia siitä, mitä tiedämme eettisistä monisuhteista. Eettisellä monisuhteisuudella tarkoitetaan suhteessa olemisen tapaa, jossa kaikki osapuolet ovat tietoisia ja halukkaita tilanteeseen, jossa kumppaneita voi olla useampi kuin yksi. Tarvitaan siis kaikkien osapuolten suostumus tilanteeseen, jotta sitä voidaan pitää eettisenä suhdemuotona. Esimerkkinä epäeettisenä pidetystä monisuhteisuudesta käy esimerkiksi sivusuhteiden pitäminen ilman että varsinainen parisuhdekumppani, esim. aviopuoliso tietää sivusuhteista ja siten hänen suostumuksensa puuttuu.
Tavanomaisesti maallikot ajattelevat, että monogaamisissa eli yksiavioisissa suhteissa on huomattavasti enemmän luottamusta, sitoutumista, intohimoa ja että suhteet ovat seksuaalisesti tyydyttävämpiä. Lisäksi ajatellaan, että yksiavioisiin suhteisiin liittyy vähemmän mustasukkaisuutta. Ihmisiä me kaikki olemme, eivätkä psykologit siinä missä terapeutitkaan ole automaattisesti vapaita näistä kulttuurihistorian arvostuksista ja ennakkoluuloistakin. Psykologian historiassa onkin keskitytty paljon kahdenvälisten suhteiden tärkeyteen ja niitä koskeviin teorioihin.
Artikkelissa kuvatun tutkimuksen vastaajina oli yhteensä 1507 monogaamisessa eli yksiavioisessa suhteessa elävää ja 617 eettisissä monisuhteissa elävää yksilöä. Monisuhteiset jaettiin vielä tarkemmin kolmeen ryhmään. 51% eli polyamorisissa suhteissa, joissa rakkaudellisia suhteita voi olla useita. 25% eli swinging- eli parinvaihtosuhteissa. Toiset 25% eli avoimissa suhteissa.
Tulosten perusteella yksiavioisten ja monisuhteisten välillä ei ollut eroa siinä, miten he kokevat yleisen tyytyväisyyden suhteisiinsa. Eroja ei havaittu myöskään sitoutumisen ja intohimoisen rakkauden suhteen. Kuitenkin, monisuhteiset kuvasivat vähemmän mustasukkaisuutta ja enemmän luottamusta kuin yksiavioiset. Ihmiset pyrkivät hakeutumaan suhteisiin, jotka sopivat heidän arvoihinsa, ja voi ehkä olla niin, että vähemmän mustasukkaisuuteen taipuvaiset hakeutuvat herkemmin monisuhteisiin. Voi myös olla, että monisuhteisiin hakeutuvat ihmiset ovat luottavaisempia kuin yksiavioisiin suhteisiin hakeutuvat. Lisäksi voi olla niin, että monisuhteiden toimintatavat vähentävät mustasukkaisuutta ja lisäävät luottamusta.
Kun tarkemmin katsottiin eroja eri ryhmien välillä, niin swingerit kuvasivat vähemmän mustasukkaisia ajatuksia ja tekoja kuin yksiavioiset. Avoimissa suhteissa elävät ihmiset olivat tyytymättömämpiä, vähemmän sitoutuneita ja kokivat vähemmän intohimoista rakkautta kuin yksiavioisissa suhteissa elävät. Polyamorisissa suhteissa elävät arvioivat olevansa merkittävästi tyytyväisempiä, sitoutuneempia, luottavaisempia kumppaneitaan kohtaan kuin yksiavioiset ja lisäksi kokivat enemmän intohimoista rakkautta.
Monisuhteisten ryhmien välillä selityksenä polyamoristen positiivisempiin arvioihin mietittiin, että ehkä pyrkimys ehkäistä tunteiden ja romanttisen kiinnostuksen syntymistä avoimissa suhteissa ja parinvaihdossa tekee näistä suhteista haastavampia. Toisenlaisena vaihtoehtona voi olla, että polyamorisissa suhteissa elävät kenties hyödyntävät tehokkaampia vuorovaikutustapoja ja ylipäätään panostavat kommunikaatioon elämässään.
Avoimissa suhteissa elävät arvioivat suhteensa toimivuutta kielteisemmin kuin yksiavioiset. Osa tutkittavista toi esille, että joskus avoin suhde oli olosuhteisiin liittyvä ratkaisu, esim. mikäli kumppani asui kaukana tai ei syystä tai toisesta harrastanut sellaista seksiä, jota toinen kumppani olisi halunnut. Täten osa avoimista suhteista voisi olla kompromissiratkaisuja. Kirjoittajat arvioivat myös, että sosiaalista tukea ja siten esim. käytännön neuvoja voi olla enemmän tarjolla polyamorisille ja swingereille kuin avoimissa suhteissa eläville.
Yksi ennakkoluulo eettisesti monisuhteisia kohtaan on se oletus, että kumppanit eivät välittäisi toisistaan, olisivat onnettomia ja etsisivät parempaa kumppania. Tässä tutkimuksessa osallistujat arvioivat olevansa erittäin tyytyväisiä kumppaneihinsa. Niin sanottuun ensisijaisen kumppanin suhteen raportoitiin enemmän luottamusta, sitoutumista ja intohimoista rakkautta kuin toissijaista kumppania kohtaan. Ensisijaiseen suhteeseen liittyen koettiin myös enemmän mustasukkaisia ajatuksia kuin toissijaiseen suhteeseen.
Yhteenvetona tutkijat esittävät, että polyamoriset arvioivat suhteensa hieman yksiavioisia paremmiksi ja avoimet suhteet puolestaan arvioitiin hieman heikommin. Pääasiassa ihmiset eivät näytä voivan merkittävästi sen paremmin tai huonommin suhdemuodostaan johtuen. Tämän looginen selitys lienee se, että ihmiset voivat melko lailla itse valita, millaisessa suhdemuodossa haluavat olla ja siten varmasti pyrkivät valitsemaan suhteita, jotka juuri heille soveltuvat parhaiten. Näinhän sen pitääkin olla.
Miten polyamoriset ja yksiavioiset suhteet eroavat toisistaan?
Kirjoittajat esittivät 7 näkökulmaa, joiden mukaan he arvelevat polyamoristen ja yksiavioisten suhteiden eroavan toisistaan.
1. Polyamorisissa suhteissa painotus on ennemmin henkilökohtaisen täyttymyksen tavoittelussa kuin epäitsekkyydessä parisuhteen ylläpitämiseksi. Siinä missä kulttuurissa yksiavioisten suhteiden onnistumista ja epäonnistumista mitataan suhteiden kestona (esim. kestääkö avioliitto aikaa vai tuleeko avioero), voidaan polyamoriassa ajatella suhteen onnistumista sen kautta, antaako suhde osapuolilleen jotain arvokasta.
2. Polyamorisissa suhteissa olevien ihmissuhdetyyli tai tapa olla ihmissuhteessa on joustavampi kuin yksiavioisten tarkemmin määritelty ihmissuhdetyyli. Polyamoristen suhteiden erilaista kirjoa verrataan erilaisten ystävyyssuhteiden kirjoon ja yksi ydinajatus on, että suhteet voivat muuttua ajan myötä joustavasti.
3. Polyamoriset suhteet nojaavat enemmän sosiaalisten normien haastamiseen kun taas yksiavioisissa suhteissa uskotaan hyväksynnän merkitykseen. Toisaalta suhdenormien rikkominen tuottaa hyvinvoinnin haastetta polyamorisille – tiesivät muut heidän suhdestatustaan tai eivät. Toisaalta normien haastaminen voi olla niin tärkeä osa omaa identiteettiä, että se kannattaa.
4. Polyamoriset pyrkivät hakemaan suhteelle turvaa tutkiskelusta, siinä missä yksiavioiset rajoittamisesta. Polyamoriassa on lähtökohtaisesti koko ajan mahdollista pohtia, onko joku kiinnostava ihminen nykyistä kumppania/kumppaneita parempi vaihtoehto. Koska ihmissuhteita on mahdollista tutkia pintaa syvemmältä, pohtivat kirjoittajat, että polyamorisille voi aueta käytännössäkin se, että kaikissa ihmisissä ja suhteissa on hyvät ja huonot puolensa. Yksiavioisilla puolestaan arvellaan voivan olla idealisoitu ajatus siitä, miten ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Polyamoristen kohdalla voidaan ajatella, että mikäli vaihtoehdoista huolimatta nykyinen kumppani(t) pysyy, voi se vahvistaa kyseisen kumppani(e)n uskoa itseensä ja suhteeseen. Siinä missä polyamorisissa suhteissa mustasukkaisuuden voidaan tämän vuoksi arvella vähenevän suhteen kestäessä, voidaan yksiavioisten suhteiden kohdalla arvella, että mustasukkaisuus pysyy melko lailla samalla tasolla suhteen kestäessä.
5. Polyamoriset arvostavat enemmän uutuutta kuin vakautta ja pysyvyyttä. Kirjoittajat arvelevat, että suhdemuotona polyamoria soveltuu paremmin ihmisille, jotka nauttivat uutuudenviehätyksestä ja tunnehuipuista, mutta toisaalta eivät kuitenkaan kuormitu turhia tunteiden vaihtelusta. Yksiavioisten suhteiden arvellaan tarjoavan vakaampaa tunneympäristöä, ja tällainen ennakointi, totuttuine parisuhteen käsikirjoituksineen, voi tuottaa parempaa hallinnan tunnetta yhteiskunnassamme. Toisaalta tottumisen myötä yksiavioisten voidaan ajatella menettävän erityisesti seksuaalista kiinnostusta kumppaniinsa ajan kuluessa. Kärjistetysti polyamoriset siis valitsevat draaman ja yksiavioiset tylsistymisen.
6. Polyamoriset kommunikoivat runsaammin ja vaihtelevammin kuin yksiavioiset. Kirjoittajat arvelevat, että polyamoriset suhteet vaativat toimiakseen taitavampaa ja joustavampaa vuorovaikutustapaa kuin yksiavioiset suhteet, osin siksikin, että kahdenvälisiä suhteita on useampia kuin yksiavioisilla.
7. Ihmissuhteen haaste polyamorisilla on se, riittääkö itsestä useammalle, kun taas yksiavioisilla haaste on yhdelle omistautumisessa. Missä suhteessa ihminen sitten onkin, niin on tavallista ajatella, että juuri se uhraus, jonka suhteensa eteen tekee, maksaa kyllä itsensä takaisin.
Eettisen monisuhteisuuden tutkimisesta
Tutkimuksen, joka uhkaa yksilön (lukijan) identiteettiä tai maailmankuvaa, ajatellaan todennäköisemmin olevan tutkijoiden puolueellisesti värittämä kuin tutkimus, joka vahvistaa yksilön (lukijan) identiteettiä. Oletettavaa siis on, että tutkimus joka esittää eettisten monisuhteiden olevan yhtä hyviä tai parempia laadultaan kuin mitä yksiavioiset suhteet ovat, on uhka yksiavioisten ihmisten identiteetille. Lisäksi on havaittu, että stigma ikään kuin leviää stigmatisoiduista ihmisistä koskemaan heidän läheisiään. Tutkijat siis pohtivat, voisiko stigmatisoidun aiheen eli eettisen monisuhteisuuden tutkiminen ja myönteisten tulosten esittäminen tuottaa stigmaa myös tutkijoita itseään kohtaan. Täsmälleen näin kävi.
Tutkijoista oletettiin, että he itse esittävät eettiset monisuhteet vääristyneesti positiivisemmassa valossa ja pitävät näitä suhteita parempina kuin yksiavioisia suhteita. Lisäksi mikäli he esittävät myönteisiä tutkimustuloksia eettisistä monisuhteista, voi heitä kohtaan kohdistua oletuksia, että vinoutuneen ennakkoasenteen lisäksi he itsekin kuuluvat stigmatisoituun ryhmään eli tässä tapauksessa olisivat itsekin eettisesti monisuhteisia.
Lopuksi
Terapeuttina toivon, että olet sellaisessa suhdemuodossa ja/tai tavoittelet juuri sellaista suhdemuotoa, jossa sinä itse olet onnellinen. Eri elämänvaiheissa se voi olla eri suhdemuoto. Kaikissa suhteissa on ajoin haasteita ja haasteiden tarkastelussa peili voi olla hedelmällisempi työkalu kuin kaukoputki, suhdemuodosta riippumatta. Sinulla on oikeus hyödyntää ammattilaisen apua elämäsi ihmissuhteissa. Ole tuolloin tarkka, että valitset työntekijän, jonka kanssa sinusta tuntuu turvalliselta keskustella aroistakin aiheista.
* Lähde: Investigation of Consensually Nonmonogamous Relationships: Theories, Methods, and New Directions Terri D. Conley, Jes L. Matsick, Amy C. Moors, and Ali Ziegler. Perspectives on Psychological Science 2017, Vol. 12(2) 205-232.
Kirjoittanut Maarit Grönroos