Ensimmäinen vuosi työtä moninaisuuden puolesta - Onnea 1-vuotiaalle Terapiatalo Quulle!

09.03.2020


Kohti unelmia!

Vuosi sitten elimme jännittäviä aikoja. Meillä oli haave. Se oli tehdä psykologeina työtä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon puolesta sekä tuoda seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden osaamista mielenterveystyöhön. Haave alkoi saada hahmoaan, kun ryhdyimme rakentamaan sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden kysymyksiin erikoistunutta terapiataloa.


Yhdenvertaisuus ja sensitiivisyys kompassinamme

Halusimme rakentaa terapiatalon, jonne jokaisen on turvallista tulla. Niinpä istuimme alas ja mietimme, mitä tällainen turvallinen paikka pitäisi sisällään. Oli selvää, että terapiatalomme toimintaa tulisi ohjaamaan ajatus yhdenvertaisuudesta ja sensitiivisestä kohtaamisesta. Sensitiivisyys tarkoittaa meille sitä, että kohtaamme toisemme arvostaen. Aito arvostava kohtaaminen tapahtuu antamalla tilaa toiselle, tiedostaen että voimme kokea asioita eri tavoin ja kunnioittaen toistemme kokemuksia. Ajattelimme, että tulevassa terapiatalossamme jokaisen oikeus itsemäärittelyyn on äärimmäisen tärkeä peruskivi. Yhdenvertaisuuden ajattelimme toteutuvan siinä, että jokainen on tervetullut terapiataloomme omana itsenään riippumatta esimerkiksi sukupuolestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan, perhe- tai lähisuhdemuodostaan, etnisyydestään tai vakaumuksestaan.


Tarkoituksenamme oli luoda psykologi- ja terapiapalveluita tarjoava terapiatalo, joka tukee erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia asiakkaita ja heidän läheisiään erilaisissa elämän solmukohdissa. Terapiatalo Quussa työskentelemme asiakkaidemme kanssa etsien keinoja kun elämä tuo eteen mielenterveyshaasteita, kuten ahdistuneisuutta tai masentuneisuutta, tai kun uupumusoireet tai itsetunnon haasteet rasittavat arkea. Yhteisen työskentelyn kautta asiakkaamme voivat suunnata kohti toivottua muutosta, hyvää vointia ja tasapainoisia ihmissuhteita. Henkilökohtaisen terapiapalvelun lisäksi toimimme parien ja monisuhteiden sekä perheiden tukemiseksi erilaisissa elämäntilanteissa. Olemme tukena esimerkiksi erilaisissa muutos- ja kriisitilanteissa tai apuna vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä.


Työskentelyssämme painottuu usein asiakkaan tarpeiden mukainen sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvien kokemusten tutkiminen: erilaisten ajatusten ja tunteiden tarkastelu sekä keinojen etsiminen haastaviin arjen tilanteisiin, esimerkiksi koettuun kehodysforiaan tai ihmissuhteissa ilmeneviin pulmiin. Lisäksi tarjoamme tukea vähemmistöön kuuluvien läheisille. Joskus läheisen identiteetin pohdinta, kaapista ulostulo tai esimerkiksi sukupuolenkorjausprosessi saattaa herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita, joiden jäsentäminen yhdessä ammattilaisen kanssa voi auttaa paitsi itseä myös vähemmistöön kuuluvan läheisen tukemista ja parantaa suhdetta hänen kanssaan.


Meille oli ensisijaisen tärkeää, että edellä kuvattuja palveluita tullaan tarjoamaan tilassa, joka noudattaa turvallisen tilan periaatteita. Tämä tarkoittaa, että toimimme sen mukaan, että jokainen meidän kanssamme ja meidän tiloissamme vieraileva ihminen voi olla omana itsenään ilman pelkoa pilkasta, syrjinnästä tai häirinnästä. Ajatuksenamme oli, että meillä jokainen voi kokea olonsa turvalliseksi ja luottaa siihen, että hänen omaa tilaansa ja ilmaisuaan kunnioitetaan. Lopulta nämä tilat löytyivät Helsingin Pasilasta, jonne aloimme perustaa kotoisaa vastaanottoamme. Esteettömyyden lisäksi sisustuksen ohjenuorana toimivat kierrätys ja mummon räsymatot.



Quun turvallisen työntekijän resepti

Kun terapiatalomme idea, arvot ja toimintatavat olivat kirkastuneet mielessämme, seuraavaksi oli aika pohtia, millaisia ihmisiä ja osaajia haluaisimme terapiatalossamme työskentelevän. Meille oli luonnollisestikin tärkeää, että kanssamme työskentelevillä terapeuteilla on erityistä osaamista sukupuolen moninaisuuden kysymyksissä. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijämme ymmärtävät moninaisuutta ilmiönä ja mitä mahdollisia erityiskysymyksiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä on. Psykologimme ymmärtävät esimerkiksi sen, miten normativiisuus vaikuttaa vähemmistöjen monesti kokemaan vähemmistöstressiin ja kuinka tämä taas on omiaan altistamaan erilaisille mielenterveyshaasteille tai kuinka kehodysforia vaikuttaa arkeen ja jaksamiseen. Toisaalta työntekijämme ymmärtävät myös sen, että seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiin liittyvät kysymykset eivät aina ole psyykkisten haasteiden tai terapiaan hakeutumisen taustalla.


Olemme todella iloisia ja kiitollisia siitä, millaisen tiimin olemme saaneet kasaan. Quulaiset ovat rautaisia ammattilaisia, osaavia ja kokeneita psykologeja, joiden kyky pohtia ja kohdata moninaisuuden kysymyksiä on vailla vertaansa. Me emme myöskään ole ainoita, jotka ovat huomanneet tämän. Saamamme asiakaspalautteet ovat pysäyttäneet ja liikuttaneet meitä. Kun luemme kuinka asiakkaat ovat kuvanneet työntekijöitämme "asiantunteviksi, empaattisiksi ja tilaa-antaviksi" tai "aktiivisesti ja lempeästi turvallista tilaa luoviksi", voimme todeta, että olemme valinneet joukkoon juuri oikeat ihmiset.


Yhtälailla kuin asiakkaiden kohtaamisen myös työyhteisömme pohja on turvallisen tilan periaate. Se ohjaa sitä, miten pyrimme kohtaamaan toinen toistamme Terapiatalo Quun työyhteisön sisällä. Meille on tärkeää, että jokainen työntekijä voi tulla töihin omana itsenään ja tuo mukanaan oman asiantuntijuutensa, joilla kaikilla on yhtäläinen arvo.


Yhteistyötä tehden eteenpäin

Työ sensitiivisen ja sukupuolen moninaisuutta huomioivan terapiatyön mahdollistamiseksi on tarkoittanut myös yhteistyötä useiden eri toimijoiden kanssa. Olemme Terapiatalo Quussa kiitollisia kaikesta onnistuneesta yhteistyöstä ja erilaisista mahdollisuuksista olla mukana rakentamassa parempaa ja entistä yhdenvertaisempaa tulevaisuutta. Erityisesti yhteistyö HUSin sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikan kanssa on mahdollistanut monelle sukupuolen korjausprosessissa olevalle henkilölle tärkeän psykososiaalisen tuen matkan varrelle. Olemme myös iloisia HUSin Mielenterveystalon kanssa tehdystä yhteistyöstä, jonka tuloksena syntyi alkuvuodesta omahoito-opas sukupuoli-identiteettiään pohtiville (tutustu oppaaseen täällä).


Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen (SMOK) kanssa tehty yhteistyö on ollut arvokasta ja auttanut meitä löytämään osaamistamme ja palveluitamme tarvitsevia asiakkaita. Toisaalta myös me olemme pystyneet ohjaamaan meidän asiakkaamme sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen tarjoamien tärkeiden palveluiden pariin. Se, että olemme onnistuneet toimimaan hyvässä yhteistyössä eri järjestöjen ja terveydenhuollon tahojen kanssa, on mahdollistanut uuden oppimisen ja osaamisemme laajentamisen. Uskomme, että yhdessä tehty työ on ollut merkityksellistä siinä, miten olemme pystyneet auttamaan monia asiakkaitamme voimaan paremmin. Se on ollut merkityksellistä myös siinä tärkeässä vaikuttamistyössä, jonka tavoitteena on luoda kohtaavampaa, toisia paremmin kunnioittavaa ja turvallista yhteiskuntaa.


Toiveikkaana tulevaisuuteen

Jotta tiedämme mitä kohti suunnistaa, tulee meillä olla mielessämme jonkinlainen kuva mahdollisista tulevaisuuksista. Mielissämme kuvittelemme maailman, joka on tasa-arvoinen ja yhdenvertainen. Missä ei tarvitse pelätä syrjintää työpaikalla, läheisten suhtautumista, kohtelua terveydenhuollossa tai ihmisten ennakkoluuloja. Missä jokainen on tervetullut elämään omana itsenään. Se maailma ei ole vielä meidän maailmamme, mutta haluamme olla omalta osaltamme tasoittamassa tietä sitä kohti, että se voisi olla meidän tulevaisuutemme.


Kun mietimme Terapiatalo Quun tulevaisuutta toivomme, että voimme entistä paremmin vastata asiakaskuntamme tarpeisiin. Teemme töitä sen eteen, että asiakkaat löytäisivät palveluidemme piiriin ja palvelumme tulisivat mahdolliseksi entistä useammalle niitä tarvitsevalle. Toiveenamme on myös laajentaa hyvinvointia tukevien palveluiden valikoimaa. Ensimmäisen vuoden aikana meillä on ollut tarjolla sukupuoli- ja kehosensitiivistä joogaa ja tanssia. Ajatuksissamme siintää erilaisia luovuutta ja draamaa sekä liikettä ja liikuntaa hyödyntäviä sensitiivisiä palveluita oman hyvinvoinnin tueksi ja terapeuttisen työn rinnalle.


Liitämme tulevaisuuteen myös tavoitteen oman osaamisemme aktiivisesta kehittämisestä hyödyntäen sekä kansainvälisten että kotimaisten koulutusten ja julkaisujen antia. Ajankohtaisen tutkimustiedon seuraaminen on keskeistä sen vuoksi, että voimme tarjota tutkitusti toimivia palveluita. Oman osaamisemme kehittämisen lisäksi haluamme jakaa osaamistamme. Näin ollen erilaisten seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvien työpajojen, luentojen ja koulutusten tarjoaminen esimerkiksi sosiaali- ja terveyshuollon ja kasvatusalan ammattilaisille on tärkeä osa visiotamme yhdenvertaisemman tulevaisuuden puolesta.


Kulunut vuosi on ollut työntäyteinen ja matkaan on mahtunut monenlaista. Nyt kun Terapiatalo Quu täyttää vuoden, päällimmäisenä mielessämme on kiitollisuus asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja muita quulaisia kohtaan. Te motivoitte, innostatte ja kannustatte jatkamaan ja kehittymään eteenpäin. Kiitos!



Kirjoittanut Terapiatalo Quun perustajat, Laura Blomqvist ja Outi Olakivi