Kun muut osaavat aina paremmin

19.05.2020


"Miksi tämä käy muilta niin helposti?" "Miksi minä en ikinä onnistu?" "Kyllä minun pitäisi jo osata paremmin." Tunnistatko näitä lauseita? Tällaisia ajatuksia mieli välillä syöttää meille. Ajatukset kertovat siitä, miten meidän osaamisemme ei riitä, meidän taitomme eivät riitä, meidän tekemisemme ei riitä - me emme riitä. Mieli voi pyörittää CD-levyä vajavaisuudestamme ja riittämättömyydestämme vuodesta toiseen, jos emme jossain vaiheessa paina "STOP".


Kun elämme elämäämme ja katsomme muita ihmisiä ulkoa käsin, voi näyttää siltä, että kaikki käy heiltä helposti ja vaivattomasti. Lisäksi näyttää siltä, että he suoriutuvat vielä meitä paremmin ja taitavammin ja ovat varmasti meitä lahjakkaampiakin. Emme kuitenkaan näe toisen ihmisen mielen sisälle. Mitä hän ajattelee? Monesti tuo toinen ihminen ajattelee kuten mekin; "Miten tuo toinen onnistui tässäkin minua paremmin? Miksi tämän pitää olla minulle niin vaikeaa?". Vertaileva mielen sisäinen puhe, jota mielemme välillä tuottaa, harvoin johtaa levolliseen oloon.


Terapeutin vastaanotolle tullessa moni on jo kulkenut häpeän läpi. Asiakas on voinut kokea häpeää siitä, ettei enää pärjääkään elämäntilanteessaan. Voimat, kyvyt tai taidot eivät enää riitä ja se voi tuntua häpeälliseltä. "Miten minä en tätä omaa elämääni osaa elää?". Monesti asiakkaat ovat varsin pitkään yrittäneet sinnitellä. He ovat kokeilleet monenlaisia tapoja ratkaista ja helpottaa tilannettaan. Monet niistä ovat myös hetkellisesti auttaneet. Avun pyytäminen koetaan heikkoutena ja luovuttamisena. "Tähänkään en pystynyt yksin. Olen aivan kelvoton." Tuossa hetkessä mieleni tekisi hypätä ylös nojatuolilta ja huudahtaa "Miten niin?! Kuulitko, mitä kaikkea olet jo yrittänyt? Käsitätkö, että avun hakeminen on jälleen yksi teko, jolla SINÄ aktiivisesti yrität ratkaista hankalaa tilannettasi?"


Kun terapiatapaamiset jatkuvat, kuulen usein kertomuksia siitä, miten on pitänyt pärjätä yksin pienestä asti. Itsenäisestä pärjäämisestä on kasvanut aihe ylpeyteen. Samaan aikaan ylpeyden vierelle kasvaa kuitenkin synkempiä varjoja, joiden nimet ovat Pelko ja Häpeä. Pelko siitä, että miten minun käy, jos en pärjääkään joskus enää yksin. Häpeä siitä, että olenko silloin muiden silmissä luuseri ja epäonnistuja. Pelko ja Häpeä puhuvat vaativuuden kielellä. Niitä vastaan voi yrittää suojautua pitämällä omaa rimaansa korkealla. Mitä enemmän osaa, mitä paremmin hoitaa työnsä, mitä lujemmin tukeutuu vain itseensä, sitä vähemmän tarvitsee kohdata omaa tarvitsevuuttaan ja riippuvuuttaan muista. 


Terapeuttina ja ihmisenä uskon, että meidän ei ole tarkoitus olla yksin ja vailla tukea. Mieti hetkeä, jolloin perheenjäsenesi tai läheinen ystäväsi tukeutui sinuun hädän hetkellä. Eikö se ollut merkityksellinen hetki? Mieti myös, mitä tunteita itse koit, kun tämä läheinen ihminen tukeutui juuri sinuun. Saitko olla tarvittu ja tärkeä, arvokas? Mieti myös hetki, mitä ajattelit läheisestäsi, joka haki tukea. Piditkö häntä arvottomana tai kykenemättömänä, luuserina tai epäonnistujana? Pysyttele vielä hetki mielesi kanssa, sitä havainnoiden, ja vertaile nyt keskenään, millaisella sävyllä mielesi puhuu sinusta ja millaisella sävyllä läheisestäsi? 


Kun olet tehnyt äskeisen mielikuvaharjoituksen, voit siirtyä tekemään päätöksen. Millaisen sisäisen puheen kanssa haluat elää? Haluatko olla ystävällinen ja armollinen itsellesi vai haluatko olla itsesi kovin kriitikko? Perfektionismiin ja suorittamiseen turvautuessa sinua ei välttämättä päästä satuttamaan niin helposti. Hallinnan pitäminen itsellä luo turvaa ja turvaa on ymmärrettävää kaivata. Vajavaisena ja välillä muihin tukeutuvana olet haavoittuvampi, mutta ehkä myös kokonaisempi? Millaista elämää haluat elää? 


Ja uskokaa pois, kyllä minä ymmärrän. Istun omassa psykoterapiaopintojeni terapiassa joka viikko. Vajavaisena ja keskeneräisenä.


Kirjoittanut Maarit Grönroos