Uupumuksen monet kasvot

24.02.2020


Mitä uupumus on?

Uupumus vaikuttaa olevan yleistyvä ilmiö länsimaisissa yhteiskunnissa monen ikäisillä ihmisillä. Tämän huomaa myös vastaanottotyössä, jossa uupumuksen tunteet tai uupuminen ovat usein puheenaiheina. Uupumus syntyy pitkäaikaisen kuormitustilan aiheuttamana ja siihen voi liittyä monenlaisia oireita, kuten masennusta, ahdistuneisuutta, mielialan vaihteluja, univaikeuksia, väsymystä, motivaation puutetta tai toivottomuutta. Uupumuksen taustalta voi löytyä kaikenlaisia tausta-asetelmia ja syitä, mutta usein uupumuskokemuksia yhdistää tunne oman kontrollin puutteesta, liian kovista vaatimuksista tai tavoitteiden epämääräisyydestä.

Tämä asetelma voi toteutua esimerkiksi työelämässä, jossa on kiire, liikaa vaatimuksia omiin voimavaroihin nähden, samanaikaisesti alkavia, keskeneräisiä ja loppuvia projekteja tai työpaikan kulttuuri, jossa ei saa palautetta ja kiitosta omasta työstään. Tämän lisäksi omassa yksityiselämässä voi kokea paineita esimerkiksi perhe-elämään, ystävyyssuhteisiin, harrastuksiin tai oman kasvun tai kehittymisen tavoitteluun liittyen. Tämänkaltainen uupuminen on ilmiö, jota on tärkeää tutkia ja pyrkiä löytämään keinoja aikaiseen puuttumiseen niin yhteiskunnallisella, organisaation kuin yksilönkin tasolla.


Kun uupumus ei liity kiireeseen

Olen kuitenkin huomannut, että uupumuskeskustelussa toistuvat usein nämä hyvin samankaltaiset tarinat, jotka kertovat siitä, kuinka kiireiset ja urallaan menestyneet ihmiset palavat loppuun tekemällä liikaa töitä ja yrittämällä vastata yksityiselämän paineisiin. Työelämän, kiireen ja menestymisen näkökulmasta kerrottujen tarinoiden toistuminen yhteiskunnallisessa keskustelussa on ongelma, jos ne ovat ainoita saatavilla olevia tarinoita uupumukseen liittyen. Muiden uupumustarinoita kuunnellessa voi herätä kysymys, onko minulla oikeus kutsua itseäni uupuneeksi, vaikka en olisi tehnyt yhtään mitään tai jos uupumukseni ei liity työelämään. Voinko uupua merkityksettömyyden tunteesta? Mitä on työttömän uupumus? Mitä on vähemmistöasemaan liittyvä uupumus? Entä jos yhteiskunnan normit, menestykseen liittyvät vaatimukset tai päättäjien viestit ylläpitävät uupumustani? Entä jos en voi sanoa koskaan toipuneeni uupumuksesta tai oppineeni siitä mitään suurta?

Keskustelua seuratessa saattaa syntyä kuva, että uupumus voisi syntyä ainoastaan sen kautta, että on toimelias ja yhteiskunnan silmin katsottuna tärkeä puurtaja, joka tekee kaikkensa yhteisen hyvän eteen. Tämä myös vahvistavaa oletusta siitä, että uupuakseen ihmisellä pitäisi ylipäätään olla jonkinlainen ura, että elämä olisi lineaarinen jatkumo, jossa pitäisi "edetä" tai että vain menestyksen tai tekemisen määrällä voitaisiin hyväksyttävästi mitata ihmisen väsymyksen astetta. Todellisuus on perinteistä tarinaa monipuolisempi: uupumuksen tunteet voivat syntyä myös kiireen ja toimeliaisuuden ulkopuolelta tai vierestä. Myös tämänkaltaisiin tarinoihin voi liittyä alussa mainittuja tuntemuksia kontrollin puutteesta, liian kovista vaatimuksista tai epämääräisistä tavoitteista, ne vain ilmenevät eri tavalla työelämäkontekstin ulkopuolella.

Eri normeihin ja yleisiin uskomuksiin omaa nykytilannetta heijastaen saattaa syntyä merkityksettömyyden, häpeän ja kelpaamattomuuden tunteita. Näiden tunteiden taustalla on usein ajatuksia, että minun pitäisi todistaa, osata, tietää tai vakuuttaa. Syvemmältä näiden ajatusten taustalta saattaa taas löytyä itseen liittyviä perustavanlaatuisia uskomuksia, etten kelpaa, olen huonompi kuin muut tai jollakin tavalla viallinen. Nämä uskomukset eivät synny tyhjästä, vaan niillä on aina yksilöllinen tausta, joka voi liittyä varhaislapsuuden kiintymyssuhteisiin, mutta yhtä lailla ikätoverisuhteisiin, syrjityksi ja kiusatuksi tulemisen kokemuksiin, eri aikuisten suorasti tai epäsuorasti välittämiin viesteihin, omiin mielenterveyden häiriöihin tai vaikka neurologisiin haasteisiin. Yhteistä kaikille syille on kuitenkin kokemus, jossa se mitä olen tai se mitä edustan, on jollakin tavalla vääränlaista tai vähempiarvoista. Ja tätä uskomusta ympäröivä yhteiskunta on tullut tavalla tai toisella vahvistaneeksi. Vähemmistöasemaan liittyvä stressi (katso Lauran aikaisempi blogikirjoitus), kokemus jatkuvasta yhteiskunnallisesta taistelusta sekä syrjinnän ja väkivallan pelkoon liittyvä ylivirttäytyneisyys ovat omiaan lisäämään uupumuksen tunteita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen keskuudessa.


Apua uupumukseen

Uupumukseen on saatavilla apua. Yksilötasolla ensimmäinen askel on tilanteen äärelle pysähtyminen, pyrkimys karsia tai lopettaa kuormittavia asioita (jos mahdollista) sekä avun ja tuen hakeminen ammattilaisilta. Kaikkiin näihin vaiheisiin tarvitaan usein läheisten tukea. Terapiassa voidaan opetella tunnistamaan omia tarpeita ja rajoja, sekä ns. hälytysmerkkejä, joista huomaa uupumuksen alkavan kolkutella takaovea. Terapian avulla voidaan päästä käsiksi myös omaan hylätyksi tulemisen pelkoon tai arvottomuuden tuntemuksiin sekä työskentelyn avulla pyrkiä muuttamaan niiden synnyttämiä haitallisia uskomuksia ja ajatuksia.

Kanssaihmisten tasolla uupumuksen riskissä olevia tai uupuneita voidaan auttaa olemalla kuulolla sille, mitä toiselle oikeasti kuuluu ja mitä hän sillä hetkellä tarvitsee, vaikka se risteäisi oman tarpeen kanssa. Ajan, tilan ja armollisuuden lisääminen vähentävät uupumuksen kokemuksia. Jokainen tarvitsee viestin ja kokemuksen siitä, että olen hyvä ja arvokas sellaisena kuin olen, minulla on oikeus olla keskeneräinen tai hukassa, minulla ei tarvitse olla vielä vastauksia tai tietoa, eikä edes suuntaa. Tämän viestin voi saada niin omalta vanhemmaltaan, ystävältä, viranomaisilta kuin päättäjiltäkin. Mitä tahansa roolia edustatkin, otathan huomioon erilaiset elämäntilanteet ja ominaisuudet ja pyrit välttämään oletuksia ihmisten elämänkulusta tai identiteetistä. Me kaikki olemme myös vastuussa siitä, minkälaista keskustelua uupumuksesta käymme ja minkälaisille tarinoille annamme tilaa. Useammat uupumustarinat ansaitsevat tulla kuulluksi.


Kirjoittanut Mari Korpela