Näin tunnistat sateenkaariosaavan ammattilaisen

Siinä missä suuressa maailmassa on monenlaisia koulutusohjelmia ja sertifikaatteja, ei Suomessa vielä juurikaan ole erityistä tahoa, joka tunnustaisi osaamisen LHBTQIA+ teemoista. Erilaisia terapeuttilistauksia on olemassa, mutta monesti näihin liitytään omatoimisesti eli oman kiinnostuksen ja osaamistason itsearvioinnin perusteella. Lisäksi jotkut kolmannen sektorin tahot saattavat ylläpitää epävirallisia listoja, perustuen asiakkailta kuultuun palautteeseen ja/tai työntekijöiden tekemään epävirallisempaan […]
Terapiatalo Quulla uusi YouTube-kanava!
🌈 Hei tyypit! 🌈 Meillä on uutisia — ollaan just pistetty pystyyn uusi YouTube-kanava, joka keskittyy seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen. 🏳️🌈✨ Puhutaan mielenterveyden ammattilaisina tällä kanavalla esimerkiksi seksuaali- ja sukupuoli-identiteetistä, vähemmistöstressistä, häpeästä, queer-ilosta ja siitä, miten löytää itselleen turvallinen tila olla oma itsensä. Jos sua kiinnostaa esimerkiksi identiteettiin, ihmissuhteisiin tai hyvinvointiin liittyvät jutut moninaisuuden näkökulmasta, […]
Amerikan Psykologiyhdistys otti kantaa sukupuolta affirmoivan hoidon puolesta – Terapiatalo Quu tukee kannanottoa

Amerikan psykologiyhdistys (APA) on 28.2.2024 tehnyt julkilausuman tutkimusnäyttöön perustuvan sukupuolta affirmoivan hoidon puolesta trans-, ei-binäärisille tai sukupuoleltaan moninaisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Englanninkieliselle käsitteelle “gender affirming care” ei ole vakiintunutta suomennosta, mutta sitä voitaisiin kutsua sukupuolta affirmoivaksi eli myöntäväksi tai vahvistavaksi hoidoksi. Julkilausuman lähteissä mainitussa Ashleyn (2023) artikkelissa sukupuolta affirmoivaa hoitoa kuvataan näin: […]
Tule meille työkaveriksi Terapiatalo Quuhun!

Oletko kliinisellä työkokemuksella varustettu seksuaalisuuden, sukupuolen ja suhteiden moninaisuuden kysymyksiin perehtynyt sote-ammattilainen? Kaipaatko uusia mahdollisuuksia päästä kehittämään osaamistasi ja rakentamaan terveydenhuollon palveluita yhä enemmän moninaisuutta huomioiviksi? Etsimme joukkoomme sensitiivisen työskentelyotteen omaavaa ammattilaista, joka syttyy yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymyksistä. Keitä olemme ja mitä teemme? Terapiatalo Quu on helsinkiläinen psykologivetoinen seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden teemoihin perehtynyt […]