Oletko koskaan tuntenut olevasi ”viritetty” niin kireälle, että pienikin särö arjessa saa maljan läikkymään yli? Tai kokenut hetkiä, jolloin maailma tuntuu harmaalta ja jalkasi painavat tonneja, vaikka olisit juuri lomaillut? Tai tuntuuko siltä, ettet voi hetkeksikään rauhoittua, mieli on ikään kuin koko ajan valmiina siihen, että kohta se palovaroitin kuitenkin soi.
Näin juhlapyhien kohdalla moni on saattanut kuulla sukulaisilta niitä kuluneita elämänohjeita kuten ”Otat vain itseä niskasta kiinni!” tai ”Ei kannata stressata!” tai ”Laittaa vaan silmät kiinni ja ei murehdi.” ja muita hienoja kuolemattomia elämänviisauksia. Monet uupuneet, ahdistuneet, stressiherkät ovat toki kokeilleet jo joka ikistä kikka kolmosta. Ne eivät kuitenkaan yleensä toimi, vaan epäonnistumiset voivat tuottaa pettymyksiä omaa itseä kohtaan ja ruokkia yhä ankarampaa suhtautumista itseen. Näin ei tarvitsisi olla!
Jaksaminen elämänvaatimusten kanssa ei parane loputtomalla itsekurilla. Jos elämämme on enemmän selviytymistä kuin ihan vain elämistä, niin sellaisessa hälytystilassa ei enää ruuvien kiristäminen lisää ja lisää aiheuta mitään muuta kuin syvempää vahinkoa. Burnout ei ratkea puhtaalla itseä potkivalla tahdonvoimalla. Vähemmistöstressi ei katoa pakottamalla itseään altistumaan useammin ja useammin sosiaalisesti hankalille tilanteille. Nukkuminen ei parane laskemalla lampaita miljoonaan asti. Mistä sitten on kyse?
Ylivireyttä ja alivireyttä
Autonominen hermostomme, itsesäätelysysteemimme, on saattanut lukittautua selviytymisvaihteelle. Vireystilamme ei ole silloin optimaalinen, vaan olemme ikään kuin hälytystilassa koko ajan. Tutuin kuvaus tälle on ”taistele tai pakene”. Joko olemme niin ylivireystilassa, että tuntuu kuin energiajuomaa vetäneeltä muutenkin yliaktiiviselta oravalta tai sitten heilahdamme itseä suojaamaan pyrkivään alivireystilaan, aivan turraksi, energiattomaksi, passiiviseksi.
Sopivaa vireystilaa voidaan kuvata esim. mukavuusvyöhykkeellä olemisena tai oman sietoikkunan sisäpuolella olemisena. Silloin jaksaa ihan mukavasti tehdä arkisia asioita ja pystyy myös tsemppaamaan johonkin yhtä lailla kuin rauhoittumaan, kun on sen aika. Kun kuormitus niin sanotusti menee yli, niin säätelykykymme ei enää riitäkään vaan heilahdamme joko ylivireyden tai alivireyden puolelle. Yleensä huomaamme, että ei ole mukava olla, joko on vaikea keskittyä toimimaan tarkoituksenmukaisesti tai sitten energia ei tunnu riittävän oikein mihinkään. Tällöin autonominen hermostomme on aktiivisena ja yrittämässä pitää meitä hengissä. Joku on kuvannut joskus siten, että joko pitää juosta sitä leijonaa pakoon tai sitten pitää luovuttaa ja esittää kuollutta, ihan viimeisimpänä keinona. Se onkin aika osuvasti kuvattu! Ulkoisesti tarkasteltuna joko maksimaalista aktiivisuutta tai maksimaalista passiivisuutta.
Jatkuva hälytystilassa eläminen on äärimmäisen kuormittavaa. Ikään kuin eläisimme koko ajan toimintaelokuvassa – ja ollaan rehellisiä, sellaistahan nykyelämänmeno enemmän tai vähemmän monesti on. Monelle sateenkaarevalle, neurokirjolla olevalle tai erityisherkälle kuvaus jatkuvasta ympäristön skannaamisesta ja oman sisäisen tilan huomaamisesta on tuttuakin tutumpaa. Valitettavasti vielä tutumpaa saattaa olla sosiaalisen ympäristön viestit siitä, että tämä oman olon huomaaminen pitäisi sivuuttaa. Ei tarvitse! Jatka lukemista…
Autonomista hermostoa on syytä arvostaa ja kunnioittaa siitä, että se todella yrittää pitää meidät hengissä. ”Onko täällä jokin vaara? Pitääkö minun tehdä jotain? Miten saan itseni turvaan?” Jos hermosto arvioinnin jälkeen rauhoittuu, voimme keskittyä seurustelemaan muiden kanssa, olemaan osana maailmaa ja olemaan vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa. Avoimina, sopivan valppaina.
”Aina valmiina”
Erkki Esimerkki ajatteli vuosia olevansa ”tehokas persoona”. Hän suoritti työtä, harrastuksia ja ihmissuhteita korkeilla kierroksilla, mutta kärsi samalla jatkuvasta hartiakivusta ja katkonaisesta unesta. Erkillä oli aina monta rautaa tulessa ja hänet tunnettiin hyvin aikaansaavana ja tuotteliaana tyyppinä, myös sosiaalisesti aktiivisena alansa verkostoissa ja harrastuspiireissäkin. Vasta kun hän oppi ymmärtämään ylivireyttä, hän tajusi, ettei kyse ollutkaan (aina) tehokkuudesta, vaan hänen hermostonsa oli jäänyt jumiin ”taistele tai pakene” -tilaan – taistelemaan lisää suorituksia ja tekemistä, ilman hetkenkään pysähtymistä. Erkki oli aina valmiina vastaamaan kutsuun ja tarttumaan tilaisuuteen. Ammattilaisen tuen myötä hän oppi tunnistamaan kehon pienet merkit, kuten leukojen kiristymisen, lisääntyvän jännityspäänsäryn ja unen rauhattomuuden. Erkki ei halunnut luopua hänelle tärkeästä urasta ja harrastuksista eikä niistä ihmissuhteistakaan, joten Erkki hyödynsi tehokkuusajattelua kokeilemalla erilaisia itsesäätelyharjoituksia, jotta löysi itselleen parhaat keinot säädellä vireystilaansa kiireisessä arjessa.
Erikokoiset sietoikkunat
Ihmisillä on erikokoiset sietoikkunat. Meillä jokaisella on oma historiamme, joka on muovannut hermostomme herkkyyttä. Hermoston kehitystä muokkaa biologian lisäksi myös sosiaalinen ympäristö. Kysymys ei ole ”nature vs. nurture”, vaan molemmat vaikuttavat. Joidenkin sietoikkunat ovat kehittyneet monipuolisessa, joustavassa ympäristössä ja täten seurauksena voi olla melko laaja sietoikkuna. Siinä on paljon tilaa liikkua, paljon tilaa elämän vaihtelevalle rytmille. Joidenkin sietoikkunat ovat kapeampia ja elimistö aistii herkästi, milloin on syytä valpastua ja tarkkailla ympäristöä. Kasvaessamme emme saa valita perimäämme emmekä myöskään sitä, missä ympäristössä varhain kasvamme. Ympäristö jättää meihin kaikkiin erilaisia muokkauksen jälkiä.
Esimerkki ympäristön vaikutuksesta on vähemmistöstressi. Se on tiedostamatonta, jatkuvaa kuormitusta, joka johtuu syrjinnän kokemuksista ja/tai tarpeesta varautua niihin. Se johtaa jatkuvaan valppauteen, joka tunnetaan myös nimellä hypervigilanssi. Jatkuva varuillaan oleminen tarkoittaa, että hermosto on ihan jo tämän perusteella sietoikkunan ylärajalla. Pienikin lisästressi voi suistaa ylivireyteen. Huomaa, että tämä ylivireys ei ole yksilön heikkoutta tai vääristynyttä ajatusmaailmaa, vaan kyse on keho-mielen pyrkimyksestä suojata itseä sosiaalisen elämän syrjintään liittyviltä vaaroilta.
Neuroerityisyyttä on monenlaista. ADHD:ssa tiedonkäsittely voi tuntua intensiiviseltä, koska aivot käsittelevät runsasta aisti- ja informaatiotulvaa ylikuormittuen. On ne ulkomaailman ärsykkeet, mutta lisäksi sisäiset ärsykkeet eli ajatukset, tunteet, se mitä itsessä tapahtuu. Informaation seulonta, tarkoituksenmukainen käsittely ja linkittäminen sekä huomion keskittäminen tuntuvat usein vaikeilta. Sopivan ärsyketason luominen voi tuntua haastavalta; kiinnostavissa teemoissa saattaa herkästi ylivireytyä ja ei-motivoivissa aiheissa alivireytyä. Tiedonkäsittelyyn alkaa näin liittyä myös stressiä, kun maailma ei aina tarjoa sitä, että saisi keskittyä omiin ykkösmielenkiinnkohteisiin tai järjestää ympäristönsä omaa hyvää suorituskykyä tukevalla tavalla.
Erityisherkän (HSP) ihmisen hermosto on luonnostaan virittynyt havaitsemaan vivahteita. Se prosessoi ympäristön ärsykkeitä kuten ääniä, valoja, muiden ihmisten tunnetiloja ja jopa omia sisäisiä tuntemuksia syvemmin ja tarkemmin kuin valtaväestön hermosto. Tämä on upea ominaisuus, mutta se tarkoittaa myös sitä, että erityisherkän sietokykyikkunan yläreuna tulee vastaan nopeammin. Se, mikä on toiselle ”eloisuutta” ja ”nyt on menoa ja meininkiä”, voi erityisherkälle olla jo ylikuormitusta. Liiallinen itsen altistaminen, että “oppisi vaan sietämään” voi tehdä olon pitkäaikaisesti entistä ylikuormittuneemmaksi.
”Näkymätön kuorma”
Maija Mallikas, jolla on neuroerityisyyden piirteitä, koki työpäivien jälkeen valtavaa ”aivosumua” ja tyhjyyttä. Pää oli samaan aikaan tyhjä ja tuntui, että se huutaa joka suuntaan. Maija syytti itseään laiskuudesta, kun ei jaksanut iltaisin mitään. Ammattilaisen kanssa työskennellessä hän ymmärsi kokevansa alivireyttä, sitä että kroppa ja aivot menivät jonkinlaiseen ”shutdowniin” aistiylikuormituksen seurauksena. Maija löysi sopiviksi apuvälineiksi itselleen mm. vastamelukuulokkeet, tietyntuntuiset näperrettävät stressilelut ja rauhoittumisympäristöksi hiljaisen kohdan lähimetsästä, jossa hän saattoi latautua työpäivän jälkeen. Sohvalla lepääminen telkkarin parissa ei ollutkaan se paras keino, vaan luontohetken jälkeen Maijalla oli virtaa tarjota itselleen mukavaa leppoisaa tekemistä myös arkena. Maijan esihenkilö kunnioitti myös Maijan toivetta viikottaisista etätyöpäivistä, ja sillä Maija sai keskellä viikkoa katkaistua liialliseksi pakkautuvaa kuormitusta. Maija ei tarvinnutkaan lisää itsekuria ja itsen pakottamista jaksamaan, vaan suojelua hermostolleen.
Mitä sinun hermostosi vireystasapainolle kuuluu?
Miten sinä voit juuri tässä hetkessä? Tunnustele pieni hetki. Puristatko hampaita yhteen, ovatko hartiat jännittyneet, kiristääkö otsassa tai kasvojen reunamilla? Millainen ajatusten ja tuntemusten virta mielessäsi virtaa tällä hetkellä? Onko se kuin kuohuva koski vai paikalleen väsähtynyt lammikko? Ota hetki sen toteamiseen, että juuri tässä hetkessä sinussa tuntuu tältä. Ei arvostelua, mutta tämä on tilanne juuri nyt.
Entä mitä haluaisit hermostosi vireystasapainon osalta itsellesi suoda? Jos tämä blogiteksti resonoi, niin mieti tovi, haluaisitko lähteä opettelemaan keinoja säädellä omaa vireystilaasi. Quun Maarit on juuri aloittanut Vireysvalmentaja®-koulutuksen ja hänellä on tilaa kolmelle harjoitusasiakkaalle. Maarit on työskennellyt Quussa satojen asiakkaiden kanssa erityisesti seksuaalisuuden, sukupuolen ja suhteiden moninaisuuden parissa – mutta myös vaativuuden, burnoutin, rajojen asettamisen haasteiden, suorituskyvyn ja ruuhkavuositeemojen kanssa. Vireystilavalmennuksessa sinun ei tarvitse keskittyä pelkästään vireystilateemaan, vaan tämä teema on mukana sinun elämäsi ihmisiin ja ympäristöihin kytkettynä.
Mitä harjoitusasiakkuus tarkoittaa?
* Tapaamme 45min tapaamisissa vähintään joka toinen viikko, vähintään 2kk ajan.
* Tapaamiset etänä videotapaamisina klo 18-22 ma-pe.
* Keskitymme juuri sinun vireystilasi haasteisiin ja rakennamme sinulle sopivat keinot palautumiseen.
* Tapaamisten hinta 100€/45min (sis. alv.)
Kiinnostuitko? Varaa ilmainen tutustumistapaaminen laittamalla sähköpostia: maarit.gronroos @terapiataloquu.fi
Paikkoja on rajoitettu määrä, joten mikäli haluat tutustumistapaamiseen kuulemaan lisää niin ole lempeän jämäkkä itsellesi; älä hio viestiä viikkoa tai kahta ja missaa koko tilaisuutta, vaan lähetä lyhyt viesti samantien!
Kirjoittanut Maarit Grönroos
